Ne eivät todellakaan sopineet mulle...

Taas jälleen herää pienen ihmisen mieleen kysymys: Miksi? Miksi ihmeessä piti ottaa kesäkursseja? Luulin niiden olevan kivaa viihdykettä tylsille ja pitkille iltapäiville(<- huomaa hyvin, ettei kaikki ole ollut kohdallaan toukokuussa, kun näin olen ajatellut. ) ja ne tasapainoittaisivat meikäläistä töissäkäynnin ohella. Samalla pysyisi tämä 'opiskelurytmi' edes jotenkin ruostumattomana, jotta syksyllä olisi sitten taas helpompaa jatkaa täysillä tuotantotalouden kokonaisuuden parissa. Ja paskat. Heinäkuun loppuun mennessä pitäisi palauttaa kahden kurssin tehtävät, se tekee yhteensä 14 tehtävää(jotka muuten eivät olleet mitään ihan pieniä!) kaikkine itsearviointineen. Mistähän tätä mahtaisi lähteä purkamaan..? Vähän reilu kaksi viikkoa enää aikaa ja tehtävät oli saatavilla jo toukokuun lopulla. Opiskelumotivaatio on kyllä tällä hetkellä niin alhaalla, ettei osaa sanoin kuvailla. Tämmöistä ei kyllä oo ollut hetkeen. Olis edes nua tehtävät jollakin tapaa mielenkiintoisempia. Oon käynyt jo 15 vuotta koulua ja kirjoittanut aiheesta 'Minä' jo ainakin sen viisitoistatuhatta kertaa! Hei, mielikuvitusta kehiin, please?!?